Pienennä

Musiikkiteatteri Koitto

Musiikkiteatteri Koitto

Pienennä

Syksyn upeat musikaalit: Juice -taitelijaelämää ja Muukalaisia yössä

Juice -taitelijaelämää

 Musiikkiteatteri Koitossa tullaan syksyllä näkemään musikaali suomalaisen legendan elämästä. Juice -taiteilijaelämää -musikaali saa ensi-iltansa 29.8.2012.

Juicen kenkiin musikaalissa astuu loistava Otto Kanerva. Muuta näyttelijäkaartia: Seija Hurskainen, Netta Dahlberg, Sanette Sevón, Miro Honkanen, Mika Räinä, ja koomikko Juha Laitila. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Kummeleistakin tuttu Heikki ”Pote” Vihinen.

Unohtumattomia säveliä ja suomalaisen rocklyriikan helmiä sisältävä esitys vie katsojat musikaaliselle matkalle Manse-rockin luojan, taiteilija ja ajattelija Juice Leskisen maailmaan. Häntä on kutsuttu suomalaisen popmusiikin kulmakiveksi ja suomalaisen rock-musiikin isähahmoksi.

Musikaalissa kuullaan kaikki Juicen suosituimmat kappaleet kuten Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Musta aurinko nousee ja monet muut ikimuistettavat teokset.

Musikaalin käsikirjoittaja ja ohjaaja Kummeleistakin tuttu Heikki ”Pote” Vihinen. Kapellimestarina toimii Juicen luottoystävä Ari ”Kankku” Kankaanpää.

Pääosissa mm. Otto Kanerva, Netta Dahlberg, Juha Laitila, Miro Honkanen, Mika Räinä, Seija Hurskainen, Sanette Sevón

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Vihinen

Kapellimestari Ari Kankaanpää, lavastus Minna Wallenius, puvut Jaana Aro, hiukset ja meikki Minna Mäkinen

 Muukalaisia yössä

 Muukalaisia yössä -musikaalin ensi-ilta Koitossa3.10.2012!

Musikaali Ava Gardnerin ja Frank Sinatran intohimoisesta rakkaudesta upeiden laulujen siivittämänä. Ava Gardnerina loistaa upea laulajatar Arja Koriseva. Frank Sinatraa esittää komeasti laulava Miro Honkanen. Ava&Frank on uusi musikaali Frank Sinatrasta ja Ava Gardnerista. Heidän intohimoinen ja myrskyisä avioliittonsa kesti kuusi vuotta. Frank iski silmänsä Avaan, joka tuntui vaaralliselta seikkailulta. Ava oli useiden miessuhteidensa vuoksi alituinen Hollywood-juorujen aihe. Hän oli äärimmäisen huikentelevainen nainen, joka halusi kaiken sujuvan omilla ehdoillaan. Toimittajat olivat jatkuvasti heidän kintereillään tekemässä skandaalinkäryisiä juttuja, ja pian alkoi myös kilpailu siitä kumman tähti loistaa kirkkaammin. Musiikkina on Frank Sinatran tunnetuksi tekemiä lauluja, balladeja, upeinta amerikkalaista viihdemusiikkia! Frankin yksi lempinimistä oli The Voice, ääni. Kun hän lauloi menetetystä rakkaudesta, kuulijat kärsivät hänen kanssaan, ja kun hän svengasi, kaikki hymyilivät hurmioituneena!

Rooleissa: Arja Koriseva, Miro Honkanen, Ninni Martikainen, Anna Haukka, Pia Vaittinen, Ari Myllyselkä, Markus Myllyniemi, Lasse Kanerva, Isabella Lairikko/Coco Eräkangas

Käsikirjoitus Katariina Leino, Ohjaus Petri Lairikko

Lavastus Tapio Keskitalo, valosuunnittelu Kari Salmi, äänisuunnittelu Juha Seppänen, pukusuunnittelu Kaija Serpenttiini, kapellimestari Lucjan Czaplicki, maskeerauksen suunnittelu Ia Luhtanen, kampaukset ja maskeeraus Minna Mäkinen, peruukit Pekka Helynen. Laulujen suomennokset Jukka Virtanen & Ilkka Talasranta

Nauti ihana illallinen ja upea esitys saman katon alla!

Paras ilta alkaa  kun saavut Skumppaan aperitiiville. Sitten siirryt Koiton teatteriin  omaan pöytääsi nauttimaan kolmen ruokalajin illallisen, ja kahden tunnin päästä alkaa vaikuttava esitys. Juomatarjoilu pelaa sujuvasti myös esityksen aikana.

Musiikkiteatteri Koitto ja Koiton Grilli ja Skumppa ovat avoinna pikkutunneille asti, joten Koitto tarjoaa kaiken mitä vain voit onnistuneelta illalta toivoa!

Rakas katsoja!

 Koiton ja Palatsin myötä on syntynyt Suomen suurin musiikkiteatterikokonaisuus.
Samalla kyseessä ovat myös maan suurimmat ravintolateatterit. Musiikkiteatterit muodostavat monipuoliset elämyskeskukset, jotka tarjoavat vaikuttavia kokemuksia musikaaleista stand up esityksiin,
ja neljän ruokalajin illallisista kuohuviinilasilliseen 
after workin merkeissä. Molemmissa teattereissa ovat kaikista tärkeimpänä itse musikaalit
ja kolmen ruokalajin illallinen, mutta molemmista löytyvät myös omat erityisyytensä.
Elämyskeskus Koitossa toimivat musiikkiteatterin lisäksi myös viini- ja samppanjabaari Skumppa, 
Stand up Skumppa ja Koiton Grilli, jossa ihanien illallisten lisäksi on tarjolla myös lounas maanantaista perjantaihin.

Ravintolapäällikkö Taija Vaarna ja 
keittiöpäällikkö Pekka Sutinen huolehtivat 
Sinusta ja seurueestasi koko sydämellään! Koitossa voit järjestää yksityistilaisuuden kerralla jopa 800 hengelle.

Musiikkiteatteri Koitossa on syksyllä uusia musikaaleja
jopa kolmin kappalein.

Ensiksi ohjelmistoon tulee vauhdikas ABBA-show, joka tempaa jokaisen katsojan mukaansa  mielettömään iloitteluun. Ensi-ilta heti elokuun alussa, ja esityksiä vain elokuun!

Seuraavaksi ensi-iltansa saa legendaarisesta Suomi-rockin
isähamosta kertova, Juice-taiteilijaelämää musikaali. 

Lokakuun alussa Koitonsalin valtaavat Frank Sinatran 
iki-ihanat laulut, kun ensi-iltaan tulee upea Muukalaisia Yössä musikaali.

Näiden lisäksi ohjelmistossa jatkavat huikeat 
menestysmusikaalit Show must go on ja The Beatles, sekä upeat vierailuesitykset.

Lokakuun alussa toimintansa aloittaa myös Stand up Skumppa, jossa esityksiä on aina pe ja la iltaisin. Koomikot esiintyvät aivan uudessa tilassa, johon mahtuu maksimissaan 90 katsojaa, joten vaadittavaa intiimiyttäkin löytyy.

Tervetuloa Koittoon, upeiden elämysten äärelle!
Katariina & Petri

Katariina Leino & Petri Lairikko

Katariina Leino & Petri Lairikko

Esitykset toukokuussa 2012»

Tulevat esitykset, valitse aika: /

Yhteistyössä

iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy